Yksilöllistä tukea toimintakykyyn
ja sujuvampaan arkeen
Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaan toimintakykyä, elämänlaatua ja arjessa selviytymistä. Se voi tarjota tukea esimerkiksi silloin, kun päivittäiset toiminnot, oppiminen, vuorovaikutus tai osallistuminen itselle tärkeisiin asioihin tuntuvat haastavilta.
Toimintaterapiassa voidaan harjoitella esimerkiksi arjen taitoja, toiminnanohjausta, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä hieno- ja karkeamotorisia taitoja. Tavoitteena voi olla myös leikkitaitojen, itsestä huolehtimisen ja asioimisen taitojen kehittäminen sekä osallisuuden vahvistaminen.
Toimintaterapia perustuu toiminnan terapeuttiseen käyttöön sekä asiakkaan ja terapeutin väliseen vuorovaikutukseen. Kuntoutuksen tavoitteet ja toteutus suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa hänen yksilöllisten tarpeidensa, voimavarojensa ja toiveidensa pohjalta. Asiakas on aktiivinen osallistuja omassa kuntoutuksessaan.
Erityisesti lasten toimintaterapiassa yhteistyö perheen ja muiden lapsen arjessa mukana olevien henkilöiden kanssa on tärkeä osa kuntoutusta. Tavoitteena on, että terapiassa harjoitellut taidot ja löydetyt keinot tukevat asiakkaan toimintakykyä myös jokapäiväisessä elämässä.
Toimintaterapiaa toteutetaan asiakkaan tarpeiden ja sopimuksen mukaan vastaanotolla tai hänen omassa arkiympäristössään, esimerkiksi kotona, päiväkodissa tai koulussa.
Toimintaterapiaa voidaan toteuttaa yksilöllisesti, kahden asiakkaan kesken tai ryhmässä.
Terapiamuoto valitaan asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ja kuntoutustavoitteiden mukaan.
Yksilötoimintaterapia on asiakkaan omiin tarpeisiin ja tavoitteisiin perustuvaa kuntoutusta. Terapiassa vahvistetaan toimintakykyä, elämänlaatua sekä arjessa tarvittavia taitoja ja valmiuksia.
Terapiakäynnit suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä asiakkaan sekä tarvittaessa hänen läheistensä ja muun verkostonsa kanssa.
Paritoimintaterapiassa kaksi asiakasta harjoittelee taitoja yhdessä. Molemmilla asiakkailla on omat yksilölliset kuntoutustavoitteensa, joita kohti edetään yhteisen toiminnan avulla.
Paritoimintaterapia tarjoaa mahdollisuuden harjoitella esimerkiksi vuorovaikutus-, tunne- ja sosiaalisia taitoja yhdessä toisen asiakkaan kanssa. Harjoittelu tapahtuu asiakkaiden taitoihin nähden sopivalla haastetasolla.
Paritoimintaterapia voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun ryhmämuotoinen terapia ei vielä sovellu asiakkaalle.
Ryhmätoimintaterapian tavoitteena on vahvistaa asiakkaan taitoja ja mahdollisuuksia osallistua arjen erilaisiin tilanteisiin esimerkiksi koulussa, työssä ja vapaa-ajalla.
Ryhmässä harjoitellaan erityisesti tunne-, vuorovaikutus-, sosiaalisia ja työskentelytaitoja. Yhdessä toimiminen tarjoaa mahdollisuuden harjoitella taitoja käytännössä sekä saada vertaistukea muilta osallistujilta.
Jokaisella ryhmän jäsenellä on omat yksilölliset kuntoutustavoitteensa, joiden saavuttamista ryhmässä tapahtuva toiminta tukee.
Toimintaterapia-arvioinnissa selvitetään asiakkaan toimintakykyä, arjessa tarvittavia taitoja sekä mahdollisia tuen ja kuntoutuksen tarpeita.
Lasten ja nuorten toimintaterapia-arviointiin ohjaudutaan yleensä perusterveydenhuollon kautta esimerkiksi neuvolan tai kouluterveydenhoitajan, lääkärin, koulupsykologin, puheterapeutin, erityisopettajan tai varhaiskasvatuksen erityisopettajan aloitteesta.
Arvioinnissa tarkastellaan lapsen taitoja ja selviytymistä arjen tilanteissa kotona, päiväkodissa ja koulussa. Arvioinnissa hyödynnetään standardoituja testejä, vapaan ja ohjatun toiminnan havainnointia sekä lapsen läheisiltä ja muulta verkostolta saatuja tietoja.
Arviointi sisältää yleensä 4–5 käyntiä, suullisen palautekeskustelun sekä kirjallisen lausunnon. Tavoitteena on tunnistaa lapsen tai nuoren tarvitsemat tukitoimet ja mahdolliset kuntoutustarpeet.
Aikuisten toimintaterapia-arviointiin voi ohjautua perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen aloitteesta.
Arvioinnissa selvitetään asiakkaan toimintakykyä rajoittavia tekijöitä sekä niiden vaikutuksia arjessa selviytymiseen. Tavoitteena on tunnistaa tarvittavat tukitoimet ja asiakkaalle sopiva kuntoutusmuoto.
Toimintaterapiaan asiakas ohjautuu yleensä perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa tehtyjen moniammatillisten arviointien jälkeen tai lääkärikäynnin jälkeen. Arviointien pohjalta vastaava lääkäri laatii kuntoutussuunnitelman ja toimii toimintaterapiaan lähettävänä tahona. Lähettävä taho arvioi ja selvittää kuntoutuksen tilaajan eli maksavan tahon (KELA, Hyvinvointialue,vakuutusyhtiö).
Yritykselläni on sopimukset toimintaterapiapalveluiden tuottamisesta Pohteelle. Kelan palveluiden tuottaminen toteutuu Terveystalo Oy:n sopimuskumppaneiden kautta.
Terapiapalvelu Muutoksen tukena Oy on hyväksytty Kelan palveluntuottajaksi 1.1.2027 alkaen. Toteutan Kelan kustantamaa toimintaterapiaa, jossa tarjoan kuntoutusta Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen mukaisesti (laki 566/2005). Lisäksi teen yhteistyötä Pohde hyvinvointialueen kanssa.
Toimitilani ovat esteettömät ja sijaitsevat 1. kerroksessa. Sisäänkäynnin läheisyyteen pääsee tarvittaessa invataksilla. Maksuttomia parkkipaikkoja löytyy pääoven vierestä ja bussipysäkkikin sijaitsee vastaanoton lähellä.